Kun talossa pyöriskelee koiravauva, tarvitaan kuiviketta. Koska paperinkeräys on muuttunut Moolokin kidaksi ja ilmaisjakelulehdet ilmestyvät harvoin ja ovat suppeita, piti imupaperia oikein tilata.

Hesari. Kuukaudeksi.

Sinnikkäästi olen yrittänyt lehteä lukeakin, mutta uutisnälän tyydyttymisen sijaan tulen lähinnä kiukkuiseksi. Huushollissani ei ole niin laajaa tyhjää pöytätilaa, että aviisiin tutustuminen kävisi sivistyneesti. Lattialla Hesaria ei pysty lukemaan: sivua ei voi kääntää, koska sivulla istuu aina jokin koira.

Uutisjärjestelyni on siis mallia rahi + kahvipöytä. Sivujen alle jäävät niin kaukosäätimet kuin teekuppikin. Lattialla vaanii elävä silppuri odottamassa sinne lipsahtavia sektoreita ja irtolehtiä. Huusholli ja käsivarsieni "siipiväli" eivät kerta kaikkiaan ympäristöllisesti sovellu vanhanaikaisen kokoisen liimaamattoman lehden lukemiseen. Elän siis tabloidikokoisessa taloudessa.

Sanomalehden otsikoiden silmäily on jo muutamassa päivässä osoittanut, miten hyvin maailman menosta pysyy kärryillä yhdistelmällä teksti-tv + lehtien verkkosivut + verkkosivujen mobiiliversiot. Aamun paperi-Hesari tuntuu tarjoavan ns. vanhoja uutisia.

Uutisvirrasta poimin tiedon siitä, että sanomalehdet ovat kahden vaiheilla nettisivujensa maksullisuuden ja ilmeisesti koko teknisen kehityksen kanssa. Minäpä kerron, miten dementoitumisuhkaa torjuva digifriikki saattaisi suostua maksamaan ns. nettiversiosta:
- kehittäkää lehdestä Kindle/iPad-sovellus
- myykää tilauksia samanlaisella metodilla kuin teleoperaattorit kauppaavat kännyköitä eli 12-24 kuukauden tilaus, joka tarvittaessa sisältää sen Kindle/iPadin.