Joku oli piipahtanut täällä hakusanoilla sudokua vanhuksille.
Ilmaus vähän huvitti, koska se antoi välillisesti ymmärtää, että olisi
olemassa erityisiä ikäihmisten sudokuja samoin kun niitä on lapsille.
Mutta toisaalta: ratkaisen sudokuja ainakin neljä viikossa ja
enemmänkin, jos satunnainen metromatkailu saattaa näppeihini
ilmaisjakelulehdet. Lisäksi komentodeskin virkaa toimittavan
kahvipöytäni alahyllyllä on kirjanen killer-sudokuja, jotka vaativat
päättelyn lisäksi vielä vähän laskemaankin, ja elektroninen sudokupeli,
jos ruudukot pääsisivät loppumaan. Ja tietsikassa on myös sudoku, totta
kai.
Joku voisi sanoa, että ratkomiseni on pakkomielteistä. Itse pidän sitä
ennaltaehkäisynä. Isäni puoleisessa suvussa on vitsauksena dementia, ja
dementiaa kuulemma voi ainakin viivyttää, jollei suorastaan ehkäistä,
pitämällä aivon kovassa käytössä.
Jostakin luin hiljattain, että dementiaa viivyttäisi myös aktiivinen ja
päivittäinen kaksikielisyys. En siis katsele Ruotsin tv-kanavia
snobbaillakseni tai pelkästään siksi, että suomalaiskanavilla ei ole
mitään tarjottavaa. Samaa aivotreeniä on myös
Scrabble-sanaristikkopelin pelaaminen netissä. Englanniksi.
Mitä tahansa pitääkseni nupin kirkkaana loppuun asti.
tiistai, 20. helmikuu 2007
Kommentit