Joku oli piipahtanut täällä hakusanoilla sudokua vanhuksille. Ilmaus vähän huvitti, koska se antoi välillisesti ymmärtää, että olisi olemassa erityisiä ikäihmisten sudokuja samoin kun niitä on lapsille.

Mutta toisaalta: ratkaisen sudokuja ainakin neljä viikossa ja enemmänkin, jos satunnainen metromatkailu saattaa näppeihini ilmaisjakelulehdet. Lisäksi komentodeskin virkaa toimittavan kahvipöytäni alahyllyllä on kirjanen killer-sudokuja, jotka vaativat päättelyn lisäksi vielä vähän laskemaankin, ja elektroninen sudokupeli, jos ruudukot pääsisivät loppumaan. Ja tietsikassa on myös sudoku, totta kai.

Joku voisi sanoa, että ratkomiseni on pakkomielteistä. Itse pidän sitä ennaltaehkäisynä. Isäni puoleisessa suvussa on vitsauksena dementia, ja dementiaa kuulemma voi ainakin viivyttää, jollei suorastaan ehkäistä, pitämällä aivon kovassa käytössä.

Jostakin luin hiljattain, että dementiaa viivyttäisi myös aktiivinen ja päivittäinen kaksikielisyys. En siis katsele Ruotsin tv-kanavia snobbaillakseni tai pelkästään siksi, että suomalaiskanavilla ei ole mitään tarjottavaa. Samaa aivotreeniä on myös Scrabble-sanaristikkopelin pelaaminen netissä. Englanniksi.

Mitä tahansa pitääkseni nupin kirkkaana loppuun asti.