Työpöydän nurkalla kököttää 14-tuumainen putkitelkkari. Olen jo kauan kaipaillut siihen modernia LCD-vehjettä, mutta kun putkiveijari vain toimii ja toimii, niin perusteltua tarvetta ei oikein ole ollut. Kaukosäädin siitä on aikaa sitten kuollut, mutta jokin all-in-one-vehje osaa laittaa telkkarin päälle ja pois. Muuta ei tarvita, koskapa kuva on sitä, mitä olohuoneen digiboksiin on valittu.

Sunnuntaina liki 15-vuotias vanhus hukkasi värit. Liittimet eivät olleet mistään päästä löysät, joten toivo virisi: nyt se menee särki, nyt on syy...

Oikopäätä nettiin surffaamaan sopivan LCD:n löytämiseksi. Tuokiotolkulla hakua, vertailua ja pohdintaa. Jossakin vaiheessa napsautin telkkarin päälle ääniseuraksi ja jatkoin etsiskelyä. Kun sopiva tuntui löytyneen, tulin vilkaisseeksi telkkarivanhuksen kuvaa. Värit tallella. Kaikki kunnossa.

Pelästyiköhän se?