Periaatteessa en pidä koiranäyttelyistä. Vika on omani – väsytän itseni
uuvuksiin, kun en malta istua aloillani, seison monta tuntia ja vielä
kuivin suin, kun pelkään, että kahvi, voileipä tai muu syöminen tai
juominen saa vatsani sekaisin juuri ennen kehään menoa.
Sen verran olen vuosien varrella fiksuuntunut, etten enää roudaa
paikalle koko laumaa ja vielä paria kasvattiakin omieni lisäksi, vaan
keskityn yhteen, korkeintaan kahteen vesseliin kerrallaan. Muuten tulee
liikaa stressiä kehäänmenon vahtimisessa, apuhandlereiden hankkimisessa
ja muussa joutavassa.
Olen myös oppinut asettamaan tavoitteet minimiin. Homma on kotona, jos
koiraa ei haukuta arvostelussa pataluhaksi, annetaan jokin kunniallisen
värinen nauha, eikä kehänlaita tunne myötähäpeää koiran esittämisestä.
Kaikki tuon yli on plussaa.
Totta kai tykkäisin aina voittaa, mutta kun tuomarit eivät ole
yksimielisiä eikä koirakaan aina samanlainen kaikissa näyttelyissä,
niin arvostan nykyisin enemmän muita asioita kuin ruusukkeita ja
pokaaleja – vaikka ne hetken mielihyvää tuottaisivatkin kuten tänään.
Minusta on kiva mennä kehään sellaisen koiran kanssa, joka tietää, mitä
se on tekemässä. Toisille vesseleille asennetta joutuu joskus
opettamaan pitkään ja hartaasti ja siltikin ne pyytävät anteeksi
olemassaoloaan, toiset taas ovat täydellisiä luonnonlahjakkuksia ja
kehänkiertämisessä ammattilaisia liki ensimmäisestä esiintymisestään
lähtien.
Mahti-Elli on
Ammattilainen. Isolla A:lla. Pitkäänkin odotukseen se suhtautuu
rauhallisesti, ei yritäkään riekkua lähistön koirille eikä pakoile
ketään. Sen voi lykätä kenen tahansa syliin siksi hetkeksi kun on ihan
pakko kuitenkin siellä vessassa käydä hermoilemassa. Ohikulkijoiden
ihasteluihin ja lässyttelyihin se suhtautuu suvaitsevalla
itsetietoisuudella tekemättä asiasta kuitenkaan numeroa.
Elliä ei tarvitse herkuilla houkutella, ja hiljaiseen kehumishöpinään
kehää kiertäessä se suhtautuu hieman ylenkatsoen: "Kyllä minä tämän
osaan, ole hiljaa." Se ei kummastele pöydälle nostamista eikä tuomaria,
joka lerputtaa huulia ja laskee ne ihan takimmaisetkin hampaat suuta
revitellen. Elliä ei tarvitse hirttää hihnaan vaan se esiintyy löysällä
narulla pää pystyssä tempomatta ja vastustelematta. Ja kaiken tuon se
tekee luonnostaan ilman harjoitusta. Okei, se liikkuu paremmin kuin
seisoo, mutta jos asiaa ryhtyisi toden teolla opettamaan, luontaisesta
esiintymisestä saattaisi kadota jotakin oleellista.
Elli nimittäin on myös Narsisti. Isolla N:llä. Se on erittäin tietoinen
omasta viehättävyydestään ja yhdistää siihen myös kilpailuviettisyyttä.
Minulla on kerran aiemminkin ollut kehien kiertäjänä samanlainen
Narsisti, joka olemuksellaan ja katseellaan ilmoitti
kilpakumppaneilleen, että "minä muuten olen parempi kuin kaikki te
muut". Elli tekee saman mutta ei uroksen uholla vaan feminiinisellä
*ittumaisuudella.
Elli on nähkääs myös Narttu. Isolla N:llä. Sanan kaikissa merkityksissä.
sunnuntai, 28. tammikuu 2007
Kommentit