Vaikka en turhasta holhouksesta tykkääkään, niin ajatus ryhtyä
suitsemaan tv-kanavien mukamuka-tietokilpailuja on tervetullut.
Saisivatpa samaan syssyyn tapettua vielä mobiilipelit ja
turhanpäiväiset chatit, joita kanavat kehtaavat kutsua tv-ohjelmiksi.
Onhan interaktiivisuus hienoa, mutta rajansa kaikella – etenkin, jos rahastuksen syy on silkka ahneus.
Okei, olen ikäni inhonnut (radio-)ohjelmia. joihin ihmiset saavat
soittaa vain saadakseen kuulla oman äänensä. Inhosin myös Sävellahjaa,
koska en voinut ymmärtää, miksi mummon pitää lähettää vaarille
onnittelut radion kautta eikä luontevasti keittiönpöydän yli aamukahvin
aikaan.
Homman älyttömyys kiteytyi 1980-luvun puolivälissä, kun Yöradio oli
aloittelemassa ja juhannusyötä studiossa isännöivät Hannu Taanila ja
Seija Wallius. Joskus aamuneljän aikaan studioon tuli
puhelu pikku pöllyssä olevalta naisihmiseltä, joka halusi lähettää
miehelleen terveisiä. Alakerrasta yläkertaan. Oli vähän
rähinöity ja mykkäkoulu oli päällä.
Ei suomalaisten viestintäkyky siitä kohene, että radio- ja tv-kanavilla
tarjotaan tämän sortin vuorovaikutusta. Ääliömäisyyden huipentuma on
istuttaa tv-studioon änkyttäviä nuoria lukemaan ääneen näitä toinen
toistaan typerämpiä chattiviestejä.
"Ei mun luannollani", sano Hinkan poika kun sika paskaa söi.
torstai, 13. huhtikuu 2006
Kommentit