Maanantaina alkaa parin viikon jakso, jolloin pysyttelen mahdollisimman kaukana Helsingin keskustasta. Maanantaina ja tiistaina siksi, että on vappu, enkä kestä katsella humalassa olevia lapsia. Sen jälkeen kaupungin vallannee vähitellen jonkin sortin viisukisahysteriakarnivaali. Koska ennakkotiedot mm. itse kisojen ohjelmaideoista by YLE herättävät jo nyt vakavia myötähäpeäpuistatuksia, fyysinen läsnäoloni viisucityssä on mahdoton ajatus.

Kisani pysyvät siellä missä ne ovat aina olleet: televisiossa. Kisavalmisteluni ovat noudattaneet viime vuosien kaavaa: katson pohjoismaisen raadin avulla toteutetun Euroviisujen alla tallenteena ja kirjaan veikkauslistalle ne kappaleet, jotka olen kyennyt katsomaan alusta loppuun ilman pikakelausta.

Tällä metodilla semifinaalista finaaliin saavat minun puolestani yltää Serbia, Tshekki, Islanti, Makedonia, Norja, Malta, Latvia, Slovenia, Sveitsi ja Turkki. Porukassa on useita, joille pohjoismaisesta raadista tarjoiltiin nollaa pistettä, mikä vain todistaa äärettömän huonoa musiikkimakuani.

Tai sitten ei.