Täällä cityssä on sellainen paikka, missä on tosi paljon jalkoja ja melua. Siellä tarvii olla aika äijä, että uskaltaa jalkojen seassa kävellä, mutta sitten taas on vaikea olla tosi äijä, kun ne jalat pysähtyy ja ihmiset alkaa lässyttää. Tiedätteks sillä tavalla kimeällä äänellä, etää "voiiiiiiiii kun se on pieeeeeeni ja sööötti".

Se on rautatieasema. Käytiin siellä taas vaikka kuinka monennen kerran, nyt viemässä Mutsi junalle, kun se lähti takaisin Pohjanmaalle. Lupas kyllä tulla takaisin katsomaan, että olen kasvanut kunnon koiraksi. Narunjatke tykkää hengaa tuolla asemalla, kun se on kuulemma hyvä harjoittelupaikka näyttelykoiralle. Jos näyttelyt on sitä, että rapsutetaan ja ihaillaan, niin mun puolestani. Vaikka oonkin siis äijä.

Mulle on tullut kuusi uutta hammasta. Mistäkö tiedän? No siitä, että Narunjatke laskee ne joka päivä, kun mulla on oppitunti. Ja se oppituntihan tarkoittaa sitä, että seison pöydällä asennossa ja sitten kun pääsen takaisin lattialla niin saan karkkia. Ja kun olen saanut karkkia, seison asennossa vielä lattialla peilin edessä. Ja saan lisää karkkia.

Ja sitten mulla on havaittu ajohaukku. Se on kuulemma vielä kimeämpi kuin mun tavallinen haukku, ja se huomattiin, kun ajoin takaa isoeno-Nuuttia. Narunjatke oli kovasti mielissään, mitä en oikein ymmärrä, kun en saisi haukkua ollenkaan. Siis sisällä. Ulkona vähän, jos on aihetta, ja Narunjatkeen mielestä ei yleensä ole.

Menen taas. Aamupäivänokosten aika.

Yst.terv.
(S)epeli, ajohaukkuja