Päivää taas.

Olen ollut city-koirana nyt yli viikon ja saanut vähennettyä tätä koiralaumaa. Vieras-Ida ja vieras-Kusti lähtivät eilen. Ennätin Kustinkin kesyttää, vaikka se yritti esittää niin äijää. Kyllä siitä juoksukaverin sai.

Päivät menevät semmoisessa unta nuppiin – nuppi kuppiin – kipinkapin kulmille – riekuta Maijaa – unta nuppiin -rytmissä. Tässä porukassa nukutaan aika paljon, kun Nuudeli ja Moppe sanovat olevansa senioreita. Eivät ne paljon leiki, mitä vähän tuuppivat nurin ja tarkastavat, että vatsani alla on kaikki paikallaan ja korvat ovat siistit. Niiden kanssa on turvallista ulkoilla, kun näillä kulmakunnilla liikkuu aika kummallisia hyypiöitä. Isoja ja rähiseviä kamalan pitkissä naruissa. Ja narun päässä kaksijalkaisia toinen käsi korvalla höpöttämässä itsekseen eivätkä piittaa pätkääkään, mitä niiden hyypiöt tekee.

Ja sitten on näitä hyypiöttömiä kaksijalkaisia, joiden lässytykseen alan vähitellen kyllästyä. Eilenkin illalla joku selitti jo kaukaa, että "joko se on lelu tai se on vauva".

Pari kertaa olen Narunjatkeen kanssa ja ilman laumaa käynyt katsomassa isoeno-Nuuttia. Samannäköinen kuin minä mutta isompi. Se ei ainakaan vielä osaa muuta kuin astumisleikkejä, joten minun pitää varmaan opettaa sille muitakin jutskia.

Kai se tästä.

Nyt pitää mennä. Minulla on kuulemma oppitunti. Narunjatke nostaa pöydälle ja höpötää jotakin seisomisesta. Kun tarpeeksi kiemurtelen niin ymmärtää lopettaa.

Yst.terv.
(S)epeli, ei lelu eikä vauva