Koirastajissa
yksi epämiellyttävimpiä ilmiöitä on häikäilemätön hyväksikäyttö. Ei ole
tavatonta päästä eduskuntaan metsästyskoiramiehenä vaalipiirin
samanhenkisten äänillä. Jonkin pilipalirotujärjestön puheenjohtajuus
käy melkein aatelistittelistä sosiaalista arvostusta haettaessa ja
sillä voi CV:hen präntättynä olla jopa merkitystä urakehitykselle.
Tässäpä esimerkki siitä, miten vilpittömien koiraharrastajien
ääliömäisyyttä voi käyttää hyväkseen. Jos esimerkistä saa sen
vaikutelman, että koira tai kokonainen rotu on unohtunut jonnekin, niin
siitähän koirastamisessa nimenomaan on kyse.
Ryhdy harrastamaan jotakin sellaista rotua, jonka jalostusta ohjaavan
rotujärjestön puheenjohtajaksi ei ole liiemmälti halukkuutta. Valtaa
nuija ja pidä siitä lujasti kiinni.
Valitse pieni rotu, sellainen, jossa populaation laajuuden ja
elinkelpoisuuden turvaamiseksi uroksella saisi olla elinaikanaan
korkeintaan parikymmentä jälkeläistä. Ota kuitenkin se asenne, että
rotujärjestön puheenjohtajana sinun ei tarvitse moisesta piitata ja
olet joka tapauksessa kaiken arvostelun yläpuolellla. Puheenjohtajan
arvovallallasi, hallitusta kyykyttämällä ja yhdistyksen sääntöjen
puutteita hyväksikäyttäen pystyt myös estämään sen, ettei koirien
jälkeläismäärää rajoiteta ainakaan niin, että se vaikuttaisi
jälkeläisten rekisteröintiin. Hätäkös tässä.
Tuota jostakin kaukomailta urosyksilö, jolle täkäläisissä
näyttelykehissä ei rodun pienuuden vuoksi riitä sanottavasti kilpailua.
Niinpä tuontivesselillä on äkkiä kohtuullinen rivi
juniorititteleitä ja sen seurauksena kalenteri täynnä vaimoehdokkaita.
Jo alta kaksivuotiaana kundilla on reippaasti liikaa lapsia, mutta
jälkeläisten laadukkuudesta niiden alhaisen iän vuoksi ei ole
minkäänlaista näyttöä. Astutusmaksuilla on kuitenkin jo saatu takaisin
koiran hinta ja ehkä osa maahantuontikustannuksistakin. Homma himassa,
muusta viis.
Jotta tästä ulkomaantuonnista olisi itsellesi arvovaltahyötyä, ryhdy
kuvaamaan sitä päänavaukseksi, pioneerityöksi, aluevalloitukseksi ja
mitä nyt keksitkään. Osa ääliökoiraharrastajista ei tiedä, että ko.
maassa noudatetaan toisenlaista rotumääritelmää kuin Suomessa eikä sitä
pidä heille kertoakaan. Päänavauksen, pioneerityön, aluevalloituksen
yms. yms. pönkittämiseksi pidät huolta siitä, että rotujärjestön
seuraavaan erikoisnäyttelyyn kutsutaan pari tuomaria juuri ko.
tuontimaasta. Ja kuinkas sattuukaan somasti: tuontiuroksen
kasvattajathan ovat myös ulkomuototuomareita. Hoituvat ne
matkakustannuksetkin mukavasti yhdistyksen piikkiin...
Hohhoijaa.
sunnuntai, 31. joulukuu 2006
Kommentit