Koirastajissa yksi epämiellyttävimpiä ilmiöitä on häikäilemätön hyväksikäyttö. Ei ole tavatonta päästä eduskuntaan metsästyskoiramiehenä vaalipiirin samanhenkisten äänillä. Jonkin pilipalirotujärjestön puheenjohtajuus käy melkein aatelistittelistä sosiaalista arvostusta haettaessa ja sillä voi CV:hen präntättynä olla jopa merkitystä urakehitykselle.

Tässäpä esimerkki siitä, miten vilpittömien koiraharrastajien ääliömäisyyttä voi käyttää hyväkseen. Jos esimerkistä saa sen vaikutelman, että koira tai kokonainen rotu on unohtunut jonnekin, niin siitähän koirastamisessa nimenomaan on kyse.

Ryhdy harrastamaan jotakin sellaista rotua, jonka jalostusta ohjaavan rotujärjestön puheenjohtajaksi ei ole liiemmälti halukkuutta. Valtaa nuija ja pidä siitä lujasti kiinni.

Valitse pieni rotu, sellainen, jossa populaation laajuuden ja elinkelpoisuuden turvaamiseksi uroksella saisi olla elinaikanaan korkeintaan parikymmentä jälkeläistä. Ota kuitenkin se asenne, että rotujärjestön puheenjohtajana sinun ei tarvitse moisesta piitata ja olet joka tapauksessa kaiken arvostelun yläpuolellla. Puheenjohtajan arvovallallasi, hallitusta kyykyttämällä ja yhdistyksen sääntöjen puutteita hyväksikäyttäen pystyt myös estämään sen, ettei koirien jälkeläismäärää rajoiteta ainakaan niin, että se vaikuttaisi jälkeläisten rekisteröintiin. Hätäkös tässä.

Tuota jostakin kaukomailta urosyksilö, jolle täkäläisissä näyttelykehissä ei rodun pienuuden vuoksi riitä sanottavasti kilpailua. Niinpä tuontivesselillä on äkkiä kohtuullinen rivi juniorititteleitä ja sen seurauksena kalenteri täynnä vaimoehdokkaita. Jo alta kaksivuotiaana kundilla on reippaasti liikaa lapsia, mutta jälkeläisten laadukkuudesta niiden alhaisen iän vuoksi ei ole minkäänlaista näyttöä. Astutusmaksuilla on kuitenkin jo saatu takaisin koiran hinta ja ehkä osa maahantuontikustannuksistakin. Homma himassa, muusta viis.

Jotta tästä ulkomaantuonnista olisi itsellesi arvovaltahyötyä, ryhdy kuvaamaan sitä päänavaukseksi, pioneerityöksi, aluevalloitukseksi ja mitä nyt keksitkään. Osa ääliökoiraharrastajista ei tiedä, että ko. maassa noudatetaan toisenlaista rotumääritelmää kuin Suomessa eikä sitä pidä heille kertoakaan. Päänavauksen, pioneerityön, aluevalloituksen yms. yms. pönkittämiseksi pidät huolta siitä, että rotujärjestön seuraavaan erikoisnäyttelyyn kutsutaan pari tuomaria juuri ko. tuontimaasta. Ja kuinkas sattuukaan somasti: tuontiuroksen kasvattajathan ovat myös ulkomuototuomareita. Hoituvat ne matkakustannuksetkin mukavasti yhdistyksen piikkiin...

Hohhoijaa.