Pikkumieheltä - "reippaalta lomalaiselta" - tuli postikortti. On toisen
mumminsa kanssa mökillä, mistähän lienevät löytäneet postitusviraston.
Viisivuotiaan itsevarmaa allekirjoitusta katsellessani havahduin
muistamaan, että olen jättänyt täyttämättä esivanhemmallisen lupauksen,
jonka annoin pojan tekijöille jo odotusvaiheessa. Vannoin näet
opettavani vesselille kaikki ne konstit, joilla vanhemmat nolataan
julkisella paikalla.
Perinteitä on. Sukuvika itse asiassa.
Äitini oli mestari nolaamaan seuralaisensa leffateatterissa
kommentoimalla tapahtumia isoon ääneen. Lienee ollut kosto siitä, että
isäni oli ikänsä vuoksi saanut silmälasit, joiden linssit olivat
väärinperin. Joten isä – joka ei tarvinnut laseja – käytti kakkuloita
vain elokuvateatterissa ja silloin nurinpäin. Vannon, leffan
katsomisesta ei silloin todellakaan tullut mitään.
Itse
olen kuulemma varhaislapsuudessani kommentoinut Prinsessa Ruususta
Suomen Kansallisteatterissa ilmoittamalla tulevista tapahtumista
äänekkäästi, jotta "sitten tulee sänky!" Vanhemmalla iällä olen yltynyt
leffateatterissa eroottiskaipaukselliseen äänekkääseen huokaukseen
hetkellä, jolloin Braveheart Mel Gibson oli tiukassa lähikuvassa.
Myös jälkeläiselle Gibson on innoituksen lähde: Kuin lintu langalla
-rullan sänkykamarikohtauksessa silloinen teini kyllästyi puheeseen ja
karjaisi täyden teatterisalillisen puolesta jotta "ACTION!"
Jälkeläiseni aloitti äänekkään elämän havainnoinnin noin kaksivuotiaana
turkulaisessa "keltaisessa vaarassa" eli onnikassa, jolla matkasimme
päivittäin kaupungin halki töihin/tarhaan ja takaisin. Lapsen
istumapaikka oli ruuhka-ajan vuoksi yleensä sylissä, vaan kerranpa
olimme liikkeellä hieman aiemmin, joten tilaa oli kersankin ahterille.
Silti tenava pyrki syliin ja erehdyin torjumaan asian kuiskaamalla,
että "älä tule nyt, minulla on niin kova pisihätä, että jos tulet
syliin, voi tulla housuun". Lapsen kommentin kuulikin sitten koko
bussi: "Tuleeks sulta kakka kans?"
Mistähän sitä tuon lapsenlapsen kanssa aloittaisi sukuperinteen vaalimisen...?
keskiviikko, 26. heinäkuu 2006
Kommentit