Mitä enemmän tulee ikää, sitä huonommin siedän tahallista tyhmyyttä ja myötäsyntyistä ilkeyttä, jota vielä peilin edessä päivittäin jalostetaan. Kun sellaisiin törmään, ne jäävät vaivaamaan mieltä päväkausiksi, vaikka ne eivät minuun henkilökohtaisesti suuntautuisikaan.

Tahallisena tyhmyytenä pidän sellaista henkisen kapasiteetin vajavaisuutta, jonka vuoksi täysjärkisinä pitämämme ihmiset uppiniskaisesti kieltäytyvät ottamasta vastaan faktatietoa – oli se sitten uutta tai vanhaa. Kun tietämättömyyden ihannointiin   halpamaisella ilkeydellä vielä liitetään liki järjestelmällinen ajojahti, niin päätäni särkee monta päivää.

Tilannetta ei yhtään auta, jos tietoa vastustettaessa logiikka heittää häränpyllyä.

Tuon takia en koskaan katso Big Brotherin tapaisia reality-ohjelmia. Selviytyjien kaltaiset hölmöilyt vielä menettelevät, sillä niissä tyhmyys ja röyhkeys saavat yleensä palkkansa ennemmin tai myöhemmin – vaikka katsoja joutuukin miettimään, oliko se suurin dorka todellakin oikea kilpailija vai tuotantotiimin porukkaan istuttama dramatiikan rakentaja.

Ns. normaalissa arjessa tyhmänilkeydet ovat vielä vältettävissä, mutta jos arkeensa sattuu sotkemaan kennelpolitiikkaa, niin jossakin kohtaa toivoo, että olisi valinnut lemmikikseen kilpikonnan. Logiikan häränpyllystä käy hyvänä esimerkkinä se, että kaikenlainen tieteellinen asiantuntemus kumotaan surutta: joko asiantuntija ei kasvata ao. rotua, joten eihän se silloin mitään tiedä, tai jos sattuu kasvattamaan, niin jäävihän se on.