Kuusilapsisen perheen konttaikäinen vietiin lääkäriin korvavaivan vuoksi. Tohtori kyseli, onko nuhaa, yskää, väsymystä, kuumetta, ruokahaluttomuutta tai muuta näkyvää oiretta, ja kun kaikkeen tuli vastaukseksi "ei", lääkäri joutui ihmettelemään, miten huoltaja oli päätynyt uskomaan, että korvassa olisi kiusaa.

– Koska perheen mäyräkoira sanoo niin.

Tohtoria nauratti, mutta suostui vilkaisemaan korvaan ja joutui märkimistä katsellessaan toteamaan, että koira oli oikeassa.

Koira on kasvattini, Poika, joka jo pentuna ja opettamatta otti itse itselleen roolin perheen vaipannoutajana. Tuo kuivan ja vie märän kylpyhuoneen roskikseen. Hoitaa hommaa jo toisen vaippaikäisen kanssa. 

Ja saa periksiantamattoman hepulin, jos tenavien korvat eivät ole kunnossa.

Se, että koirat pystyvät haistamaan jopa syövän, on jo tuttu juttu. Tuttua on sekin, että monet koirat pitävät lapsista aivan tavattomasti. Ja koiria voi toki opettaa moneen asiaan. Mutta vaikka olen seurannut mäyräkoiria liki 50 vuotta, yllätyn aina silloin, kun nämä jukuripäiksi mollatut makkarat jalostavat sosiaalista taitavuuttaan ottamalla omaehtoisesti ja ehdottomasti hommakseen jotakin muuta kuin ovikellolle haukkumisen ja muun reviirin vahtimisen.