Narunjatke on niin tööt-uupunut, että nappasin näppiksen, jotta tähän hörölörösaittiin tulis jotain meininkiä.

Mä oon siis toi yläkerran kuikuilija. Se, jota Narunjatke on viime aikoina nimitellyt palveluskoiraksi. Ennen se sano, että kani-Maija, kun olen virallisesti kaniinimäyräkoira. Eilen vähän puolen päivän jälkeen se sitten alko nimitellä mua Mahtikaniksi, eikä sitä kukaan ymmärrä, ellen mä vähän selitä. Tai jos haluutte, että Narunjatke hölöttää, niin lukekaa sen yks lörötys. Ja perään heti toinen.

Jos rehellisiä ollaan, niin Narunjatke on aika oikeessa, kun se kuvaa mitä jäljestäminen on. Niinku ihmisen kannalta. Vaan laittakaas kontillenne ja nenävärkkinne johonki kymmenen sentin korkeuteen maasta ja ryhtykääs rupeemaan, niin voitte aavistaa, mitä se vois olla meikäläisen kannalta. Se on meinaan varpu aika korkee, ja jos ihmettelemään jää niin kusiaiset puree päkiöihin. Ja varpua, puskaa, risua ja muuta estettä sitten riittää.

Jos ootte täällä viittineet vähän enemmän pyöriä, niin ootte ehkä panneet merkille, että Narunjatke aina välillä junailee. Ei siis mitään juttuja vaan istuu junassa ja istuttaa siellä muakin. Ja kun on tolkuttoman kauan junailtu niin sit on ajeltu jonnekin pusikkoon ja eiku menoks. Ja sit taas on junailtu takaisin.

No, tässä on ny kolme kuukautta junailtu ja pusikoitu. Enimmäkseen on ollu kuuma ja vaikka Narunjatke on lisännyt epämukavuutta kastelemalla mut kirsusta hännänhuippuun, niin arvakkaa ny onko se kivaa, kun on sekä kuuma että märkä. Ja viime reissuilla on sitten ollu vaan märkää. Siis niinku tosi märkää.

Semmä sanon, että Narunjatkeesta ei näissä hommissa ole yhtään mihkään. Jos ei se puuskuta ja kompastele, niin se komentaa ja kompastelee. Välillä tuntu, että mikään mitä mä siellä pusikossa teen ei oo sillai jetsulleen. Narunjatke tais miettiä välillä, että pitäis vaihtaa Maijaa, ja mää funtsin, että vaihdetaan miestä... siis eiku naista. Ja sit vaihdettiin kans.

Viime viikolla mentiin pari kertaa jo aika sassiin, kun oli uus Perässäjuoksija ja se kans pysy perässä eikä komennellu yhtään. Ja eilen mentiinkin sitte kuin Ilvolan sudet. Emmä tiedä mitä ne on, mutta jos ne on nelikilosii ja heittää viidakossa lyhyillä ketaroilla liki kilometrin 20 minuutissa, niin aika epeleitä ovat.

Eilen Perässäjuoksijoita oli kolme. Yks piteli narusta ja juoksi, ja ne kaks muuta juoksi kanssa. Alkumatka otettiin kuiteski sillai hissukseen lämmitellen ja kävin kivelläkin, että vähän korkeemmalta näkisin, mitä nää ihmiset on, jotka rankkasateessa viittii laukata pusikossa ja sellaseen aikaan, että kunnon citykoirat nukkuu vielä. Johonkin se Narunjatkekin oli varmaan jääny heittää zetaa, koska sitä ei sieltä kiveltä näkyny.

Säärtä pitkin kävin kyselemässä, että josko käännyttäis takas, niin olis lyhempi matka autolle, mutta kun ei ne olleet moinaaskaan, niin aattelin, että sitä saatte mitä tilaatte. Mennään sitte ja lujaa. Välillä tuli vastaan monta ojaakin mutta ei ku lentämällä yli. Tai kapuamalla etten olis mutaan vajonnu.

Nää pusikoimiset loppuu aina siihen, että maassa on semmonen sorkka. Ennen oli kuulemma kuollut kani, mutta nyt ei enää, ja siks kai meidän kaniinimäyräkoirien pitää olla Perässäjuoksijoiden kaneina. Elävinä kuiteski. Joskus se sorkka on semmonen pieni rääpäle, jolle ei paljon kannata muuta kuin tuhahtaa, mutta eilen oli kunnon tavaraa, iso ja haisi hirveelle. Sitä kun vähän nuuhki, niin johan alettiin kehua ja kiitellä ja sitten pääsi sieltä pusikosta pois. Ja heti kohta vähän autoiltua oli Narunjatke vastassa pyyhkeen ja sapuskan kanssa. Oli muuten tarpeen, kun oli laitettu pusikoimaan sateeseen ihan ilman aamiaista.

Ihmiset on sillee kummallisia, että vaikka mä sen sorkan löysin, niin emmä sitä saanu vaan ne vaihto sen johonki pisteisiin ja titteleihin, vaikka emmä sellasii voi syödä. Ja Narunjatkeelta varmaan  rintsikat ratkes kun se oli niin rinta rottingilla vaikka eihän se mitään tehny. Oli vaan eikä edes kastunu.

Mä oon nyt sit joku ihme valio. Kai useampikin. Narunjatkeen sapuskakaapissa on semmosii päniköitä, joissa lukee Valio. Kun en oo pänikkä niin ollaan sitten Maija Mahtikani ja vaikka palveluskoira, jos Narunjatke niin tykkää. Jos nyt ei kuitenkaan vähään aikaan pusikoitais, pliis.